Pakkasaamu Lauhanvuorella

Marraskuu on ollut lauha ja pakkashetket vähissä. Kuukauden toinen perjantai tarjosi toisenlaisia tunnelmia, kun auringonnousu lähestyi Lauhanvuoren kansallispuiston eteläisiä kankaita.

Selkeän tähtitaivaan alla pakkanen kiristyi aamunkoitteessa yhdeksään asteeseen. Kivijadan lähikankaalla maassa oli sentin verran vanhoja lumen rippeitä. Kosteus oli tiivistynyt ohueksi kuuraksi puiden ja kasvien pinnalle.

Paavonkankaalla muutama myyrä oli juossut polun yli, mutta isompia jälkiä reitillä ei ollut. Verkkaisesti nouseva aurinko valaisi suonreunan mäntyjä. Ensimmäiset hömö- ja töyhtötiaiset heräilivät päivän rientoihin samalla kun yksittäinen teerikukko pulisi hetken suolla.

Sateisen syksyn ja ennallistamisessa tukittujen ojien myötä suonlaita oli vetinen. Pakkanen oli kohmettanut suon pintaa ja riittänyt lätäköitä, mutta saapas upposi syvälle rahkaiseen turpeeseen.

Kapean kuusikkokaistaleen keskellä mutkitteli Lohiluoman latvapuro täynnä vettä. Aurinkoisen suonlaidan jälkeen tiheän kuusikon varjoissa oli salaperäistä synkkyyttä. Kauempaa kuusikosta kuului rytinää hirven siirtyessä rauhallisemmille ruokamaille.

Kuusikon alla lumi ja kuura olivat vähissä ja luomassa vesi virtasi verkkaiseen tahtiin. Kivien välissä mutkitellessa vesi solisi kevyesti kun kynnysten kohdalla vesi putosi pieninä putouksina komeasti kohisten.

Pakkanen oli koristellut luoman reunat juhlavasti. Vauhdikkaasti virtaavan veden heittämät vesipisarat olivat hyytyneet rannan oksiin ja korsiin muodostaen eläviä jääkoruja. Kuusien varjossa välkkyvät korut saivat hopeisen hohteen. Lauhanvuoren liikkuvat vedet tarjoavat kansallispuiston hienoimpia näkymiä, vaikka mittakaava ei kovin suuri olekaan.