Talven kevyt kosketus Kauhanevalla

Vuoden ensimmäiset viikot ovat tarjonneet vaihtelevia säitä. Kauhanevalla on ollut muutama kunnon pakkaspäivä, mutta useammin lämpömittari on ollut nollan tuntumassa.  Maisema elää säiden tahtiin.

Muutamana päivänä sumut ja huurteiset puut ovat valloittaneet suon. Paksun sumun alla pitkoksin merkitty reitti tarjoaa patikointiin turvallisen vaihtoehdon, sillä sumussa etäisyyksiä ja suuntia on vaikea hahmottaa. Nopeasti elävän sumun läpi paistava aurinko tuo maisemaan erikoisia sävyjä.

Talven keskellä lämmin föhn-tuuli siivoaa pilvet auringon edestä. Lämmin sää tiivistää nopeasti niukan lumikerroksen. Pakkaspäivien jäljiltä itse suo pinta on jähmettynyt tukevaan routaan.

Paljaiden mättäiden ja kerminkylkien täplittämä suo näyttää kovin keväiseltä, sillä tunnelma on suoraan maaliskuulta. Tyynenä heräävä talvipäivä houkuttelee tutkimaan Kauhanevan maisemia pitemmän lenkin mitalta.

Talven lyhimpinä päivinä vanhempi luonnossa liikkuja muisteli, miten vuosikymmeniä sitten saattoi lähteä kotiportailta liikkeelle ja liikkua päivän ojiin törmäämättä. Nykyisin metsät ja suot on ojitettu lähes kauttaaltaan. Vanhojen aikojen tunnelmaan voi päästä lähinnä Kauhanevan kaltaisilla laajoilla suojelualueilla.

Nummikankaan laidalta talvinen kävelylenkki suuntaan suon yli länteen. Nevalla kävely tuottaa yllätyksiä. Kaukaa katsottuna metsänreunan muodostavat puut paljastuvat useamman kerran metsäsaarekkeeksi, jonka takaa avautuu uusi suolakeus. Kauhanevan maisemaa rikkoo yllättävän monta metsäsaareketta tai puuryhmää.

Reilun parin tunnin nautiskelun jälkeen suon länsireunalta löytyy Katikanluoman alkupiste. Vastakkaisesta suunnasta paikalle on saapunut edellisenä yönä saukko. Saukko on tehnyt suon puolelle muutaman sadan metrin lenkin, mutta palannut nopeasti takaisin virtaavien vesien ääreen.

Kauhanevan maisemasta löytyy talvellakin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia: puita, kiviä, eläinten jälkiä, sulapaikkoja. Nevan keskellä kulkee sula noro, jota ei onneksi tarvitse ylittää. Valoisa aika kuluu nopeasti luontoa tutkiessa.

Talvipäivä paljastaa nevan hiljaiseksi. Muutama teeri istuu puissa, käpytikka ja töyhtötiainen ruokailevat metsäsaarekkeissa ja yksinäinen urpiainen lentää nevan yli. Korppipari päivystää sitkeästi reviirillään.

Kankaiden laidoilta löytyy kolmen riekkoparven jäljet, mutta itse linnut pysyvät piilossa. Ketut, jänikset ja hirvet ovat jättäneet jälkensä lumeen. Myös valkohäntäkauris on oikaissut nevan yli. Suurten petojen reitit eivät ole tällä kertaa kulkeneet samoissa maisemissa. 

Tyynenä päivänä tunnelma on hiljainen muttei äänetön. Lähikylillä liikkuvat isot koneet, metsien hakkuukoneet ja moottorisahat sekä ylilentävät lentokoneet muistuttavat sivistyksen läheisyydestä. Itse suon äänet muodostuvat vienosti solisevasta norosta ja hiljaa humahtaen lomahtelevista lumikerroksista.

Pitkän lenkin jälkeen Nummikangas on jälleen jalkojen alla. Parinkymmenen kilometrin matkalle mahtui monta suomätästä, mutta ojien yli ei tarvinnut hyppiä.