Joulun ja vuodenvaihteen lomakausi toi talven myös Lauhanvuorelle. Tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen kansallispuiston maisemat tarjoavat mukavat olosuhteet lumikenkäilyyn. Myös sukset kelpaavat kulkuvälineeksi, sillä hiihtoladut on saatu kelpo kuntoon.

Alarinteiden tasaisissa maastoissa mutkittelevien luomien varsissa lumi on vähissä, kuten yleensä. Tiheiden kuusikoiden latvukset karsivat maahan asti laskeutuvan lumen määrää ankaralla sihdillä. Luomat solisevat lumisen maiseman keskellä komeasti etenkin pienten kynnysten kohdilla.

Lauhan alkutalven ansiosta kansallispuiston metsissä pyörii pieniä hippiäisparvia siellä täällä. Kovilla pakkaskausina pienten lintujen talvi jää lyhyeksi. Nollan tuntumassa pyörivä lämpömittari antaa tilaa myös muille eläimille; vuoden ensimmäinen sääski lentää muistuttaen lähestyvästä kesästä. Talvisääsket pystyvät lentämään jopa pienessä pakkasessa.
Talvisen Lauhanvuoren varmimmat retkikaverit ovat kuitenkin töyhtö- ja hömötiaiset. Puiden latvuksista aktiivisesti ruokaa etsivistä aidoista metsätiaisista saa seuraa melkein jokaisella retkellä, kun malttaa seurata lähimetsän elämää.
Kiitos tunnelmien jakamisesta ja hyvälle mielelle saavista kuvista :). Tosi hauskoja nuo jääpuikot puun kyljessä.
VastaaPoistaOnko pieni puuta kiertävä ja aina sen taakse piiloon menevä lintu puukiipijä vai käyttäytyykö hippiäinenkin kuka ties niin?
Juuri puukiipijä kiertää puuta kiiveten ylöspäin, tyyli on aika omintakeinen. Hippiäiset viihtyvät parhaiten puiden latvoissa, joista ne paljastuvat hentojen äänien avulla - jos korvat ovat kunnossa.
Poista