torstai 22. kesäkuuta 2017

Kauhanevan kesäyö

Pohjoista kesää vähätellään ajoittain viileäksi mutta vähälumiseksi. Säät vaihtelevat mutta yksi pysyy. Pohjoinen valo on erityistä, varsinkin kesäöisin. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto tarjoaa hienot olosuhteet sukeltaa kesäyön tunnelmaan.

Vuoden pisin päivä ajoittuu kesäpäivänseisaukseen, joka on yleensä kesäkuun 21. päivänä. Aurinko on tällöin pohjoisimmillaan ja yö lyhimmillään. Kauhanevalla aurinko laskee neljäksi tunniksi, joista pari tuntia vietetään porvarillisessa hämärässä ja toiset pari tuntia hieman niukemmassa valossa.

Kauhanevan pitkoksilla on helppo liikkua läpi kesäyön, sillä silmät tottuvat hitaasti laskeutuvaan hillittyyn hämärään. Erityisen hieno tunnelma suolla on selkeällä ja tyynellä säällä kesäyö asettuessa hetkeksi aloilleen.

Vaikka suo rauhoittuu, niin valot ja varjot elävät läpi kesäisen yön. Taivalla vaeltavat pilvet liikkuvat ja muuttavat muotoaan tyyneltäkin tuntuvalla säällä. Hämärän rajoilla maisemaa hallitsevat usein lämpimät sävyt. Hämärimpään aikaan taivaalta voi löytää korkealle nousseita valaisevia yöpilviä.

Suon pesimälinnut rauhoittuvat hetkeksi, mutta liian lähelle osuva kulkija herättää ne varoittelemaan. Alkukesän kuivuuden ja viileyden jälkeen hyttyset eivät häiritse tunnelmaa.

Mikäli malttaa siirtyä Kauhanevan allikoiden äärestä suota ympäröiville kankaille, pääsee salaperäisen surisijan valtakuntaan. Kesäöiden hämärässä kankaiden valtias on kehrääjä, jonka kiehtova kehräys hallitsee yön äänimaisemaa.

Kesäyön tunnelmasta nauttii parhaiten, kun varustautuu matkaan lämpimin varustein. Veden äärellä kostea viileys tarttuu helposti iholle. Öisellä laiturilla istuskellessa Kauhalammin vesi tuntuu suorastaan lämpimältä.

Aamuun herääminen on usein raskasta. Kesäaamusta pääsee helpoiten nauttimaan, kun ei mene lainkaan nukkumaan. Aamukolmen jälkeen uusi päivä on ihan käsillä. Luonto on antoisin aamusta, joten muutaman aamutunnin jälkeen voi hyvin mennä nukkumaan.

Aamunokosten jälkeen voi palata kesänyön jäljille, sillä suo osaa yllättää. Kesäpäivänseisausta juhlistaa tumman pilven vauhdittama ärhäkkä kaatosade, jonka kruunaa maan valkaiseva raekuuro ja jykevän jyrähdyksen säestämä salama.


Kesäpäivänseisaus on vain hetki kesässä, mutta valoisista kesäöistä ehtii nauttia vielä heinäkuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti