Marraskuun puoliväli lienee myöhemmin. Syyslenkki retkeili syyskuun puolivälissä Isojoella Mustansaarenkeitaan lisäksi Sarvijärven maisemissa.


Sarvijärven luontopolun alkuosuus pitää kävellä edestakaisin, mutta reitin takaosa muodostaa ympyrälenkin. Hakkuiden ja muiden myllerrysten vuoksi reittimerkkejä on paikoin melkoisen harvassa, joten reitillä pysyminen vaatii ajoittain tarkkaa silmää. Useimmissa paikoissa polku-ura löytyy viimeistään pienen etsimisen jälkeen.

Järvellä näkee kesäisin monenlaisia vesilintuja, joista esimerkiksi laulujoutsen kuuluu järven pesimälinnustoon. Aiemmin järvellä on asustellut myös majava, mutta helposti saavutettavat haavat ovat käyneet vähiin, eivätkä majavat viihdy järvellä entiseen malliin.
Sarvijärven varsinainen viihdekeskus löytyy järven kaakkoiskulmalta, missä on paremmin varusteltu nuotiopaikka. Lisäksi kyläläiset ovat rakentaneet paikalle retkeilijöiden käytössä olevan saunan. Rantakallioiden kupeessa on myös laituri ja vene, jolla voi käydä soutelemassa järvellä. Sarvijärven taukopaikalla on helppo viihtyvä pidempikin hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti