Kivipuistosta Susiluolan kodalle

Karijoen keskustan tuntumasta löytyy mukavan vaihtelevia maisemia ulkoiluun. Kangasmaaston poluilla ja tienpohjilla on helppo liikkua ympäri vuoden, kun vietetään vähälumista talvea. Retkeilyn olosuhteet ovat kohentuneet ruhtinaallisesti, kun alueelle on rakennettu kaksi uutta kotaa.

Maaliskuun alussa maastoa koristaa kevyt lumipeite. Suurimman osan talvesta kankaat ovat olleet lähes lumettomat. Helmikuun lopun lumisateet toivat talven viime metreille oikeaa tunnelmaa.

Paarmanninvuori tarjoaa hyvän lähtöpaikan kevyelle retkelle. Hyppyrimäen ja tanssilavan välistä voi suunnata kuntoradalle tai sukeltaa Kivipuistoon. Kivipuistoon on kerätty lähimaastosta löytyneitä kivilajeja. Kivet on nimetty, mutta ne kaipaisivat parempia opasteita. Lisäksi kivien ympäristöä voisi raivata avoimemmaksi eli puistomaisemmaksi.

Kivipuisto on kaivannut taukopaikkaa. Toive toteutui, kun paikalliset aktiivit rakensivat Kivipuiston laidalle sympaattisen pienen kodan (kartta). Kodassa kelpaa lepuuttaa jalkoja ja nauttia eväitä tai turista vaikka kivistä.

Paarmanninvuori nousee selvästi Karijoen keskustan yläpuolelle. Kapean kallioselänteen toisella puolella on syvä hiekkakuoppa, jonka takana kohoaa Susivuori. Susivuoren korkeimmalle paikalle kapuamalla pääsee kurkistamaan länteen, jossa avautuvaa maisemaa hallitsevat metsät.

Salaisuutensa säilyttänyt Susiluola on peitelty talveksi, mutta vieressä avautuvat opasteet johdattavat kävijän Susiluolan arvoituksen ääreen.

Paarmannin- ja Susivuoren rinteet tuntuvat kävelijän jaloissa. Suljetun Susiluolan sijaan retkeilijä voi astua upouuteen kotaan, jossa eväitä voi syödä nuotion ääressä isompikin seurue. Hieman kodan tunnelmaa latistaa, että vieressä on autoja parkissa. Mieluummin kodan ympärillä katselisi tuulessa humisevia puita.

Susiluolan kodalta voi palata Paarmanninvuorelle tuttua reittiä. Karttaa tutkimalla vaihtoehdoiksi avautuu useita polku- ja tiepohjia. Vähälumiseen aikaan maisemia voi katsella myös poluttoman metsän kautta oikaisemalla. Pidempi lenkki järjestyy suuntaamalla Pyhävuoren rinteille.

Karijoen kivisillalta laavulle

Karijoella Kakkorin majalta aukeaa mukavia retkeilymaastoja. Muinaisvuorten reitistö vie Iso Kakkorin laelle ja Suksenjärven kautta Parraan. Toiseen suuntaan lähtemällä reitti ohjaa Peurajärvelle ja Karijoen keskustaan.

Kakkorin majalta voi tehdä myös lyhyemmän lenkin. Kuntorata on helpoin vaihtoehto, mutta kartan avulla voi sukeltaa mielenkiintoisempiin maisemiin. Lokakuinen syyspäivä on otollinen hetki lähteä liikkeelle luontoon.

Majan pihan laavu jää tällä kertaa väliin, sillä kylälle laskeva mäki houkuttelee matkaan. Eväät on muutenkin parempi säästää myöhempään vaiheeseen. Kuntoradan varrella maisemaa elävöittävät hienot kalliot, joiden kivet ja jyrkänteet houkuttelevat tutkimaan niiden kätköjä.

Kylätien varressa on viihtyisää maalaismaisemaa, jossa eri aikakausien rakennukset täydentävät mukavasti toisiaan. Luovankyläntie jatkuu kylälle leveänä, mutta sillankaiteiden takaa löytyy vanha aika.

Kakkorin kivistä rakennettu hieno kivisilta on jäänyt piiloon rehevän kasvillisuuden kätköihin. Hienosti rakennettu kivisilta on edelleen näyttävä ja ryhdikäs, vaikka laidoilta muutama kivi onkin siirtynyt paikaltaan. Nykyisiin betoni- ja putkirakenteisiin siltoihin verrattuna kivisilta on aivan eri kastissa.

Kivisilta ylittää Lapväärtin-Isojoen latvaosiin kuuluvan Karijoen. Kartasta löytyy Karijoen eteläpuolen kankaalla kulkeva polku, joka tarjoaa hyvän reitin jokivarren tunnelmiin. Sahakankaan laidalla kulkevalta polulta avautuu mukavia näkymiä joelle.

Polun lopussa odottaa taukopaikka. Uusi laavu juhlistaa Karijoen ylittävän sillan ja padon maisemia. Laavu muodostaa Kakkorista Peurajärvelle vievälle reitille hienon taukopaikan, jossa pääsee nauttimaan nuotioeväistä veden kohinan ja viihtyisän maiseman äärellä.

Kun laavulta viimein malttaa lähteä jatkamaan matkaa, Kakkorin majalle on helppo palata merkittyä reittiä pitkin. Matkaa majalta kivisillalle ja laavulle ja takaisin majalle tulee sopivat viisi kilometriä.

Jääkentän reunalla

Huhtikuun alun kylmyys on suosinut ulkoilua. Kirpeät pakkasyöt ja aurinkoiset päivät ovat houkutelleet luontoon, kun tuuletkin ovat pysyneet aisoissa. Hanget ovat kantaneet pitkään ja tutussa saaristossa on riittänyt jäitä kuljettavaksi.

Suupohjassa ulkosaaristo on lähellä mannerta, sillä saaristovyöhyke on kapea. Paikoitellen mannerrannalta avautuu suora näkymä ulkosaariston elämään. Toisaalla saaristo muodostaa kuitenkin reilun vyöhykkeen mantereen ja avomeren väliin.



Kevätpäivät houkuttelevat saaristoon monenlaisia retkeilijöitä. Pilkkijät osaavat hakea kevätjäiltä isoja saaristoahvenia, jollaisista voi vain haaveilla Suupohjan sisämaan vähäisillä vesillä. Kevätjäiden arvokaloihin kuuluu myös siika.

Pitenevät päivät tuovat saaristoon myös muuttolinnut. Kylmä huhtikuu on hillinnyt tehokkaasti kevätmuuttoa, joten jäinen maisema on pysynyt varsin hiljaisena.

Muuttavien lintujen niukkuuden vuoksi saariston kevätretkellä ehtii kiinnittää tavallista enemmän huomiota maisemiin.


Ulkosaaren edustalla jääkenttä on rikkonainen, sillä talven tuulet ovat ehtineet rikkoa jäät useampaan kertaan. Moneen kertaan jäätynyt kenttä on epätasainen lohkarepelto ihan sisämaan pirunpeltojen malliin.

Tuulet ovat heittäneet isoja jäälohkareita myös rantakallioiden päälle. Aurinkoinen aamupäivä saa sinivihreinä hohtavat lohkareet loistamaan. Kylmältäkin tuntuvana aamuna lämpö alkaa nopeasti sulattaa lohkareen kylkeä, mikä ruokkii pieniä jääpuikkoja.

Rantakallion kylkeen on kasautunut pienistä jäälohkareista ja sohjosta isoja valleja. Pakkaspäivät ovat lujittaneet vallit kivikoviksi, joten jääkenttien läpi kulkevia väyliä auki pitävien murtajien työ on helppo uskoa totiseksi ryskeeksi.

Jäävallin kylkeen on kasvanut laaja jääpuikkojen metsä. Toisaalla vallin reunasta pistää esiin muinaisen mammutin hahmo kuin muistoja vanhoista ajoista.

Talvisten jäiden äärellä on helppo sukeltaa jääkauden tunnelmiin, kunhan laskeutuu oikeaan mittakaavaan. 

Jääkausi on isolla aikajanalla vielä lähellä; jääkauden muokkaama maisema palautuu edelleen koettelemuksistaan. Suupohjan rannikolla maa nousee noin kahdeksan milliä vuodessa. Myös Suupohjan sisämaasta löytyy runsaasti jääkauden maisemaan jättämiä merkkejä.

Kakkorin valloitus

Maaliskuun loppu on tarjonnut upeita ulkoilukelejä. Öisin ovat paukkuneet pakkaset, mutta päivällä lämpötila on noussut muutaman asteen lämpimän puolelle. Keväisen korkealle nouseva aurinko on paistanut täydeltä terältä, eikä tuulikaan ole kiusannut.

Komeat kevätkelit on viimeistellyt talven suojien jäljiltä löytyvä hankikanto, joka antaa mahdollisuuden edetä maastossa vaivattomasti latusuksilla ja lumikengillä. Etenkin aukeissa maastoissa pääsee liikkumaan kevyilläkin varusteilla mukavasti, vaikka metsistä löytyy myös heikommin kantavaa pohjaa.

Teuvan Parran ja Karijoen Kakkorin välisellä latureitillä on paljon hienoja maisema ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Taukopaikkojen runsaus tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja eväiden syöntiin, sillä matkalla on kämppiä, laavuja ja kota.

Tällä kertaa suunnitelmissa on hieman kevyempi lumikenkäretki, jonka tavoitteena on Iso-Kakkorin valloittaminen. Retken lähtöpaikaksi sopii Kakkorin maja. Retken voisi myös päättää sinne, sillä pihassa on eväiden syöntiin sopiva laavu.



Majalta Iso-Kakkorin laelle pääsee helpoiten lähtemällä Parran suuntaan menevälle latu-uralle. Latujen välissä mahtuu juuri kulkemaan lumikengillä, mikäli metsän koskematon lukikinos tuntuu liian raskaalta. Latua kuljetaan noin 1,5 kilometriä Iso-Kakkori 0,5 km -viitalle asti.

Reitti Iso-Kakkorin laelle nousee melko verkkaisesti, joten se ei koettele liikaa kuntoa. Latua viimeisellä osuudella ei ole, joten lumikengillä voi kävellä huoletta. Viimeiset metrit ura mutkittelee kivenlohkareiden välillä lumisilla pitkoksilla - lumikengillä voi toki valita myös oman reitin.

Iso-Kakkori nousee 145 metriä merenpinnan yläpuolelle, mikä on lähes sata metriä Ylikylän jokilaaksoa korkeammalla. Kakkorinnevan lähipellotkin ovat 55 metriä alempana. Paikan korkeuden huomaa vasta maisemaa katsoessa, sillä paikalle saapuessa maasto nousee varsin verkkaisesti.


Laella on taukopaikaksi ja eväiden syötiin sopiva viihtyisä kota. Kodassa on pöydälle nostettu tulipaikka, jossa on mukava valmistella eväitä syöntikuntoon. Mukaan kannattaa varata kuitenkin omat polttopuut, sillä puuhuolto on hyvien henkien varassa.

Kodan vieressä on kolmiomittaustornin huonokuntoiset rippeet ja kivimiesten vanhat työmaat kallion kyljessä. Kallioiden itäreunan jyrkänteen päältä avautuu hieno metsämaisema, jota elävöittää Kakkorinnevan peltoaukea.

Etelälounaan suunnalta voi löytää Peurajärven hahmon. Länsi- ja lounaispuolen asutut peltomaisemat jäävät hieman puiden taakse, joten niitä joutuu katselemaan pienemmissä siivuissa. Iso-Kakkorin laelta löytyy hienojen kaukomaisemien lisäksi mielenkiintoisia yksityiskohtia, joissa kivet, puut ja lumi kohtaavat toisensa eri muodoissaan.

Kaskisten rannoilla

Vaikka kevät etenee verkkaisesti, rannikko vetää puoleensa. Kaskisiin on helppo saapua, mutta retkikohteen löytäminen ei ole aina yksinkertaista - mikäli leppoisan puukaupungin kaduilla kuljeskelu ei riitä luontokokemukseksi.

Kaskisten maisemiin avautui uusia näkymiä, kun Kotilammen lähikalliolle avattiin maaliskuussa näkötorni. Näkötorni nousee korkealle kallioisen männikön yläpuolelle, mutta maisemien takia torniin ei kannata kiivetä. Kuntoiluna portaiden nouseminen on toki tehokas harjoitus.

Näkötornista näkee kauas ympäröivien metsien yläpuolelle joka ilmansuuntaan. Luontoelämystä heikentävät maisemaa rikkovat teollisuuden rakennukset ja piiput. Lähellä pyörivä tehdasalue lyö leimansa myös äänimaisemaan.

Vaikka Kaskinen on melkoisen pieni saari, niin meri jää tornissa lähes näkymättömiin. Meri pilkottaa vain muutamasta kapeasta sektorista, joten tornia ei voi suositella komeita rannikkomaisemia etsiville matkailijoille.

Näkötornista avautuva maisema itään - näkyvissä myös kapea siivu jäistä merta.

Kiivaimman kevät- ja syysmuuton aikana tornista voi nähdä kelpo määriä metsän päällä lentäviä lintuja. Merilintujen seuraamiseen torni ei kuitenkaan sovi, koska niiden muuttoreitit jäävät puiden taakse katveeseen.

Uuden näkötornin jälkeenkin on vanhassa vara parempi. Helpoin tapa sukeltaa Kaskisten luontoon ja rannoille löytyy saaren eteläkärjestä Kalasataman kupeesta. Ådskärin niemessä on kilpikaarnaisia mäntyjä, kallioita, rantakivikkoja sekä kelpo näkymät lähisaaristoon.

Kalasataman kentän laidoilta löytyy aina tilaa yhdelle kulkuneuvolle. Kaskisten eteläkärkeen pääsee kävelemällä aluksi sataman itälaidalta alkavaa tietä noin 200 metriä. Tie päättyy venevalkamaan, jonka lounaiskulmalta sukeltaa polku metsään. Polulla liikutaan usein talvisinkin, joten se löytyy ympäri vuoden.


Polku kulkee saaren keskellä kilpikaarnaisten mäntyjen ja kallioiden ohi saaren eteläkärkeen, jonne kertyy polkutaivalta noin 400 metriä. Saaren kärjestä avautuu näkymä lähirannoille ja saaristoon. Rantoja elävöittävät talvisin jäät ja kevätauringon sulattamat kuviot.

Salmen länsipuolella sijaitsevassa saaressa on Sälgrundin majakka, jonka valo alkaa kiertää hämärän laskeutuessa. Meren suunnalla on valoja myös loistossa ja merimerkeissä, joten paikan tunnelmaa kannattaa käydä aistimassa myös illalla.

Kaskisten satamiin vievät väylät kulkevat niemen vierestä, joten hyvällä onnella paikalla voi päästä katselemaan isompia laivoja. Tänä talvena Kaskisten salmessa on päivystänyt pitkiä aikoja jäänmurtotöissä oleva hinaaja Zeus. Kaskisten laitureissa olevia tai sinne suuntaavia laivoja voi seurata meriliikennesivulla.


Saaren kärjessä ei ole nuotiopaikkoja tai muita retkeilypalveluita. Kallioilla on kuitenkin sopivia kynnyksiä, joiden ääressä eväät on helppo syödä. Kallioilta avautuu näkymä merelle, joten kevätmuuton aikaan sieltä saa tuntuman merilintujen liikkeeseen. Maaliskuun puolivälissä salmea pitkin muutti kevään ensimmäisiin kuulunut kyhmyjoutsenpari. Merikotkat ovat maiseman vakioasukkaita.

Kanuunalahden rannoilla

Saaristomaisemat ovat tärkeä osa eteläisen Pohjanmaan luontoa. Talvinen saaristo voi vaikuttaa ensi silmäyksellä autiolta ja hiljaiselta, mutta hieman tarkemmin katsomalla sieltä paljastuu paljon mielenkiintoista.

Vapaan retkirannan löytäminen mökkien välistä ei ole aina helppoa. Kristiinankaupungin alle sijoittuvan niemen kärjessä on kelpo retkikohde kaikenkokoisille retkeilijöille. Paikka löytyy ajamalla kaupungin leirintäalueen ohi Skatantien päähän ja kääntymällä ison linjataulun alta vasemmalle.













Kanuunalahden ulkoilualueella pääsee saariston tunnelmaan. Muutaman sata metriä polkua esittelee naavaisia kuusia ja kilpikaarnaisia mäntyjä. Polun vierestä löytyy jyrkkiä kallionkylkiä, laakeita silokallioita sekä rantasorakkoja.

Länsirannan näköalapaikalta näkee saariston uloimmille luodoille noin parin kilometrin päähän. Viimeisten kivien takana aukeaa Selkämeren avoin ulappa. Helmikuun alkupuolen tuulet ovat rikkoneet jäät pitkälle saaristoon. Ulompana merellä on runsaasti avovettä sekä eri muodoissa liikkuvaa sohjoa ja jäätä.

Saaristo on muuttolintujen valtaväylä, jossa kevät käynnistyy helmikuussa merikotkien muutolla. Yksittäisten merikotkien näkemiseen Kanuunalahden maisemat tarjoavat hyvät mahdollisuudet ympäri vuoden. Myöhemmin keväällä saaristossa liikkuu runsaasti muuttavia ja pesimään asettuvia lintuja.

Rannoilla on lunta helmikuussa niukasti, sillä meri suojaa saaristoa ylenpalttisilta kinoksilta. Lunta on kuitenkin sen verran, että talvitunnelmasta ei joudu tinkimään ja liikkuminen käy vaivattomasti.

Kanuunalahdelle on rakennettu nuotiopaikka ja laavu, jossa kelpaa syödä eväät pitkän kaavan mukaan. Myös makkaran paistaminen onnistuu, ainakin jos ottaa polttopuut mukaan.



Niemellä on mukava pistäytyä ympäri vuoden. Retkellä säilyy tuntuma kaupungin sykkeeseen, sillä reilun kilometrin päässä humisee Pohjolan Voiman iso voimalaitos. Tasainen humina unohtuu nopeasti, joten siitä ei ole isoa häiriötä.

Voimalan edustalla pyörii kolme tuulivoimalaa tuulien ja koneistojen salliessa. Muutama tuulivoimala on nousemassa vielä lisää lähialueelle.

Kanuunanlahdella voi katsella myös meriliikenteen ohjausmerkkejä. Moderni Kristiinan majakka (kartta) on viisi kilometriä lounaassa ja vanhaa sukupolvea edustava Sälgrundin majakka (kartta) 12 kilometriä luoteeseen. Sälgrund on helpoin löytää majakan valon vilkkuessa hämärän aikaan.

Majakoiden lisäksi niemen edessä avautuvalla merialueella on runsaasti erilaisia väylämerkkejä, joista osassa on myös valoja. Paikan nimi kertoo, että alueella on purjehdittu ja turvattu rantoja myös kauan ennen nykyisiä väylämerkkejä.

Aumakiven lenkki

Tammikuun viimeiset päivät toivat eteläiselle Pohjanmaalle suojasään. Lauhanvuoren laella talvinen maisema on komeimmillaan puiden kantaessa reilua lumikuormaa. Alarinteillä maisema on täysin erilainen, kun puiden latvukset ovat täysin paljaat.

Päivän tavoitteena on käydä katsomassa talvista Aumakiveä ja Kivijataa Lauhanvuoren kansallispuiston lounaiskulmalla. Kiviset kohteet ovat kesäisin suosittuja nähtävyyksiä, mutta talvella niillä käy retkeilijöitä harvoin.

Kansallispuiston lounaiskulmalla ei ole valmiita talvireittejä, sillä Lauhanvuoren laelta ja Spitaalijärveltä Lauhansarveen laskeutuva hiihtolatu kulkee Lauhanvuorentien luoteispuolella eli puiston ulkopuolella.

Luminen metsä sopii hyvin pienen lumikenkäretken kohteeksi. Liikkeelle voi lähteä Marian luontoaterioiden parkkipaikalta. Tilausravintola palvelee myös talvisin, jos haluaa nauttia retkiporukan kanssa kunnon aterian; nälkähinen on muisto vain Marialta lähtiessä.

Aumakiven suuntaan menee satunnaisesti auki pidetty pieni tieura sekä kesäkäyttöön suunniteltu patikkareitti. Suunnistustaito ja kartta tai gps on maastossa tarpeen, vaikka matka ei pitkä olekaan.

Kalliot ovat Lauhanvuoren kansallispuistossa jokseenkin tuntematon elementti, eivätkä yksittäiset kivetkään pääse komeilemaan suurilla mitoillaan. Aumakivi ja sen tuntumassa sijaitsevat Aumakalliot tuovatkin mukavan lisän alueen maisemiin ja yksityiskohtiin.

Talvi on kuorruttanut Aumakallion kivet jäällä ja kuuralla. Kivien välissä on kuitenkin pintoja, joissa sammalet seuraavat kelien muutosta taivasalla. Suuri Aumakivi on talvella komeimmillaan, kun kesän vihreys ja rehevyys eivät kätke sen mittoja.

Matka Aumakiveltä Kivijadalle näyttää kartalla lyhyeltä pyrähdykseltä. Lauhanvuoren ensimmäinen kynnys tarjoaa kuitenkin mukavasti haastetta märässä lumessa uraa aukaisevalle. Kuntoilu ja pieni tauko tehoaa nopeasti, sillä paluumatka Kivijadalta päivän lenkin lähtöpisteeseen kulkee kevyesti, alamäkeen.

Lenkin aikana kaakkoistuuli on saanut lisää voimaa taakseen. Metsän siimeksessä sen huomaa lähinnä puiden heilumisen ja latvusten kohinan voimistumisena. Tuulen humina ja kevyt lumipyry tuovat metsäretkeen erityisen tunnelman.

Lauhanvuoren loppiaishangilla

Joulun puuterilumet loppuivat välipäivien lauhoihin keleihin ja vesisateisiin. Metsissä lumi säilyi yllättävän hyvin, joten Lauhanvuorella on lunta loppiaisen aikoihin lähemmäs kolmekymmentä senttiä.

Lumi kuorruttaa kaatuneiden puiden runkoja komeina kerroksina, mutta paikoitellen hankien keskeltä pilkottaa vielä paljaita kivenkylkiä.

Pakkasten palattua märkä lumi muuttui kantavaksi hangeksi, jonka pinnalla pysyy mukavasti niin lumikengillä kuin latusuksillakin. Lauhanvuoren hangille lähdetään lumikenkien avulla, kun jouluherkkujen jälkeen reilumpi kuntoilu ei ole pahitteeksi.

Sukset liikkuisivat hangilla liiankin vauhdikkaasti, joten talvisen luonnon yksityiskohdat jäisivät helposti näkemättä. Päivän lenkin tavoitteena on laskea talvilintuja kolmentoista kilometrin matkalta. Lumikengät rahisevat hangella, mutta muuten kulkuvälineitä ei voi moittia.


Päivän ensimmäisen tavoitteen muodostaa Lauhanvuoren kansallispuiston eteläosien Lohiluoma. Paavonkankaan männiköt ovat hiljaisia. Metsän elämästä kertovat vain lumelle jääneet oravien, metsäjänisten, näätien ja hirvien jäljet.

Lähdevesien sulana pitämän Lohiluoman solina luo mukavaa kontrastia talvisen luonnon hiljaisuudelle. Isompien kynnysten kohdalla vesi intoutuu kohisemaan reilummin. Synkän kuusikon varjoissa vesi virtaa talvisen hämärän keskellä läpi päivän.

Töyhtö- ja hömötiaiset intoutuvat ääneen puronvarren kuusikossa. Suonreunan lumella on muutaman päivän ikäiset riekkoparin jäljet. Paksun pilvimaton alla valo on niin tasaista, että avosuon mättäiden hahmoa on vaikea erottaa. Mättäisiin kompurointi ei jää yhteen kertaan.

Suonlaiteen sulien kuljujen äärellä lumikengät saavat vuoden ensimmäisen kasteensa, kun luminen holvi pettää kengän alla. Onneksi kestävä mätäs ei ole pikaista loikkaa kauempana. Kuljujen reunoilla kulkee myös kevytjalkaisen ketun jälkijono.

Spitaalijärven nuotiopaikka puuvarastoineen palvelee jälleen hyvin. Loppiaista telttaillen viettäneet retkeilijät ovat luoneet lumet myös nuotioringistä, joten hyväkuntoisilla laduilla liikkuvien kelpaa istuskella penkeillä.

Lauhanvuoren komein rinne noustaan Spitaalijärven ja laen välillä. Polunvarren keloa koristavat hienot jääpuikot, jotka muistuttavat taakse jääneistä vesikeleistä. Naapurikelon kyljestä palokärki on hakannut reiluja lastuja. Lauhanvuoren laella puissa on mukavasti lunta koristeena, vaikka tykkylumiin on vielä pitkä matka.

Talvinen Lauhanvuori on hiljainen, sillä lintulautojen keikarit eivät viihdy suurissa metsissä talvisin. Kolmentoista kilometrin matkalla paperille päätyy kahdeksan lintulajia ja melkein 40 yksilöä. Töyhtö- ja hömötiainen kattavat reilusti yli puolet havaituista linnuista. Retken kanalintuhavainnot jäävät riekonjälkiin, mutta palokärkiä listalle kirjataan kaksi.