Kyrönjoen vauraan jokilaakson ympärillä kohoaa Kurikassa kallioisia mäkimaita, joita kutsutaan vuoriksi. Luontoliikkujan syyslenkki tutustui pieneen siivuun Santavuoren rinteillä kulkevasta Nuijapolusta.
Nuijapolku muistuttaa nimellään paikallisten talopoikien kapinasta 1500-luvun lopulla. Nuijasodaksi kutsuttu kapina huipentui Pohjanmaalla Santavuoren taistelussa, jossa kuninkaan ratsujoukot löylyttivät kapinoineet talonpojat.
Tuiskulan kyläseura on rakentanut lähivuorilleen reitistön, jolla on pituutta yli parikymmentä kilometriä. Reitit kulkevat Tuiskulankylän, Saarenkylän ja Varpahaiskylän maisemissa.
Reitit kulkevat talousmetsissä, joissa etenkin tuoreet hakkuut ja nuoret taimikot vaikeuttavat liikkumista. Oikealla uralla pysymistä helpottaa Kurikan kaupungin sivuilta löytyvän kartan tulostaminen mukaan.

Lokakuun alussa ruskan värit ovat maisemassa vahvat, sillä keltaista ja punaista väriä löytyy monista lehdistä. Myös komeat puolukat koristavat mättäitä.
Pysyvämmistä nähtävyyksistä kiinnostavin on karu pirunpelto eli muinainen rantakivikko. Kivikon ympärillä on myös hienoa kallioista mäntymetsää sekä pala pitkostettua polkua.

Mikäli haluaa katsoa Kyrönjokilaakson maisemia laajemmin, niin matka kannattaa suunnata Ilmajoen puolella sijaitsevan varsinaisen Santavuoren laelle. Nuijapolulta pääsee Santavuorelle polkuja pitkin, mutta niiden viitoitus ei ole enää ajan tasalla.
Santavuoren laelta avautuu hieno näkymä Koskenkorvan ja jokilaakson suuntaan. Laajimmat näkymät löytyvät näkötornista, joka tosin on nähnyt parhaat päivänsä jokunen aika sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti