lauantai 5. huhtikuuta 2014

Levaneva aukeaa Maalarinmaalta

Huhtikuun alun aurinkoiset päivät ja liikkumiseen sopivat lämpötilat innostavat luontoon. Kaikille sopiva retkikohde löytyy Jurvan ja Laihian väliltä Kivi- ja Levalammen tekojärven ympäristöstä.

Tekojärven eteläosa on vielä jäässä, mutta altaan pohjoisosassa vesi lainehtii vapaana. Altaan pohjoisosa rajautuu Levanevan luonnonsuojelualueeseen, joka on yli 30 neliökilometrin laajuinen suojelualue. Tärkein suojelun kohde on laaja suoerämaa.

Koko perheen retkikohteeksi sopii Maalarinmaa, josta löytyvät niin lintutorni, laavu kuin patikkapolkuja pariin suuntaan. Pitkoksilla kävelyä pääsee harrastamaan enemmänkin, sillä lankkupolkuja löytyy kilometrikaupalla. Kurjen kierros vie Rajavuorelta Levanevan kautta Pässilään ja Kalajaisjärvelle.




Vedet eivät ole kiusaksi missään, sillä vähäluminen talvi ja sateeton alkukevät ovat pitäneet vedet aisoissa. Luonnossa liikkuminen on helppoa ja jokseenkin kaikki kesäkohteet ovat saavutettavissa. 

Huhtikuun alussa Levanevan maisemissa liikkuu aikaisia vesilintuja.  Altaan vesillä uiskentelee telkkien seurassa sinisorsia ja pari komeaa uivelokoirasta. Linnut ovat niin kaukana, että paljain silmin niitä on vaikea löytää. Kiikari auttaa paljon, mutta parhaiten linnut näkee kaukoputkella.

Harmaa- ja kalalokit lentelevät altaan perällä. Merikotkan pyörähtäminen turvelauttojen yllä herättää isomman lokkiparven ilmaan. Muutama töyhtöhyyppä virittelee soidinlentoa turvesaarien yllä. Lintutornin lähirannan kurkipari huolehtii keväisestä äänimaisemasta.


Maalarinmaan metsissä laulaa runsaasti peippoja. Nevan puolella on äänessä muutama niittykirvinen ja västäräkki matkaa määrätietoisesti pohjoiseen. Maisema on talven jäljiltä kuluneen ruskea, mutta ensimmäiset tupasvillan versot nousevat kylmän suon uumenista.

Parkkipaikan viereisellä vanhalla asuinpaikalla kukkii näsiä. Läheisellä kankaalla auringosta nauttii komea kyy. Sammakot ja perhoset eivät ole vielä päässeet liikkeelle, mutta niiden aika lähestyy kovaa vauhtia. 


1 kommentti:

  1. Kiitos retkivinkistä, tämä täytyy hyödyntää jossain vaiheessa :).

    VastaaPoista