
Öjbergetin luontopolun varressa on esimerkiksi kivipelto ja kivikautinen leiripaikka sekä monimuotoista luontoa. Öjbergetin kalliot ovat osa Söderfjärdenin meteoriittikraatteria ympäröivää kalliokehää. Luontopolusta on tehty hieno opasvihkonen.
Laskettelurinteen päällä sijaitsevasta näkötornista avautuu hieno näkymä peltojen hallitsemalle pyöreälle kraatterille. Lisäksi tornista näkee Vaasan kaupungin rantoja ja lähisaariston lomasta kappaleen merta. Uusinta uutta maisemassa on Suomen suurimpiin kuuluva tuulivoimala. Voimalan lapojen kärjet pyyhkäisevät ylimmillään 184 metrin korkeudessa.

Söderfjärdenin tärkein nähtävyys on kurkien iltalento. Syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pelloilta laskettiin syksyn 2013 suurimmat kurkimäärät. Syyslenkin retkeilijöille nähtävää tarjosi noin 5000 kurjen siirtyminen pelloilta saariston yöpymispaikoille reilun tunnin kuluessa. Parhaina hetkinä taivaalla oli aikamoinen ruuhka.
Söderfjärdenille kerääntyy kurkia laajalta alueelta. Osa kurjista lentää ruokailemaan pelloille Merenkurkun yli Ruotsista. Syksyn tankkauskaudella kurjet ruokailevat päivän pelloilla ja siirtyvät yöpymään saariston luodoille jopa muutaman kymmenen kilometrin päähän. Yön jälkeen kurjet palaavat pelloille aamulennollaan. Kurkipellot hiljentyvät yleensä lokakuun alkupuolen aikana.
Kiivaimpien kurkirientojen rauhoituttua iltaa jatkettiin hetki Sundomin kyläyhdistyksen Meteoriihellä, jossa kerrotaan monipuolisesti Söderfjärdenin luonnosta. Syyslenkkiläiset eivät olleet paikan ainoat illanviettäjät, sillä riihen avoimet ovet houkuttelivat paikalle runsaasti ihmisiä katsomaan kurkien iltalentoa sekä tutustumaan riihen näyttelyihin. Riihen varustukseen kuuluu esimerkiksi paikallisen tähtitieteellisen yhdistyksen observatorio.

Tämä oli hieno retki ja kurkien iltalento tosi vaikuttavaa! Tuossa alimmassa kuvassa taitaa olla pari nuorta kurkea vai voiko ne erottaa pään hieman vaaleammasta värityksestä?
VastaaPoistaNuorten kurkien päästä puuttuvat mustavalkoiset kuviot, sillä ensimmäisenä syksynä kurkien pää on ruskea. Lentävistä parvista kuuluva vaimea piipitys on nuorten lintujen ääniä, sillä kunnon huudot vaativat oman harjoittelunsa.
Poista