Niinistön syksyisillä rannoilla

Luontoliikkujan syyslenkki aloitti syksyn sesongin Kurikan Niinistönjärven maisemissa. Kurikan ja Jurvan taajamien väliin sijoittuva paikka tarjoaa mukavia maisemia ja leppoisia taukopaikkoja.

Hiekkakuoppien takaa nouseva pieni hiekkaharju kätkee taakseen Niinistönjärven. Tämäkin järvi on aikoinaan laskettu heinämaaksi, kuten niin moni muukin pohjalainen järvi. Suorantainen järvi on kesäisin lintujen suosiossa. Syksyllä hyllyviltä rantasoilta haetaan karpaloita.

Niinistönjärven rannalla on ollut pieni torppa, josta löytyy kuva esimerkiksi Samuli Paulaharjun Rintakyliä ja larvamaita -kirjasta. Kirjasta löytyy myös mallikuva paikallisista suosuksista, jotka ovat helpottaneet upottavalla järvellä liikkumista. Kurikkalaissyntyinen Paulaharju keräsi laajasti aineistoa ja kirjoitti runsaasti kansanperinteestä ja vanhoista tavoista.

Niinistönjärven maisemiin tutustuminen on helpoin aloittaa järven länsirannalla sijaitsevan lintutornin ympäristöstä. Paikalla on myös nuotiopaikka, keittokatos ja kota. Järvenrannan suuntainen harju muodostaa helppokulkuisen pohjan kevyelle kävellylle.

Hieman haastavampaan maastoon pääsee lähtemällä järven pohjoispuolen kautta itärannalle kiertävälle Suopolulle. Järven itäpuolen mäen takana polku sukeltaa allikkoiselle Lamminevalle. Suolla on pitkokset pahimmissa kohdissa, mutta ilman saappaita polulle ei kannata lähteä.

Syyskuun loppupuolen sateet ovat kastelleet suon ja pehmittäneet polun kuluneet kohdat. Syksyn värit ovat suolla kohdallaan, eikä pieni piskottelu haittaa vahvoista tuoksuista ja tunnelmista nauttimista.

Suon karpalot odottavat vielä kevyttä pakkasen puraisua. Sateen kastelema sudenkorento sen sijaan on pian lentonsa lentänyt. Korentojen uusi sukupolvi varttuu hyvässä suojassa suon allikoissa ja järvessä.

Tummin pilvi osuu kohdalle vasta laavulle viritellyn tulen äärellä. Omaan käyttöön vettä voisi puristaa myös kivestä eli pumpata kallion poratusta kaivosta.

Reipas kuurosade tuo retkelle tunnelmaa. Syksy tuntuu paljon todemmalta sateen kastelemien lehtien liiskaantuessa saappaiden alle. Sade lupaa hyvää myös loppusyksyn sienille.

Nuijapolun maisemissa

Kyrönjoen vauraan jokilaakson ympärillä kohoaa Kurikassa kallioisia mäkimaita, joita kutsutaan vuoriksi. Luontoliikkujan syyslenkki tutustui pieneen siivuun Santavuoren rinteillä kulkevasta Nuijapolusta.

Nuijapolku muistuttaa nimellään paikallisten talopoikien kapinasta 1500-luvun lopulla. Nuijasodaksi kutsuttu kapina huipentui Pohjanmaalla Santavuoren taistelussa, jossa kuninkaan ratsujoukot löylyttivät kapinoineet talonpojat.

Tuiskulan kyläseura on rakentanut lähivuorilleen reitistön, jolla on pituutta yli parikymmentä kilometriä. Reitit kulkevat Tuiskulankylän, Saarenkylän ja Varpahaiskylän maisemissa.

Reitit kulkevat talousmetsissä, joissa etenkin tuoreet hakkuut ja nuoret taimikot vaikeuttavat liikkumista. Oikealla uralla pysymistä helpottaa Kurikan kaupungin sivuilta löytyvän kartan tulostaminen mukaan.

Santavuoren laidalta Nuijapolulle pääsee esimerkiksi Latvatien varrelta, jossa on autoille varattu parkkipaikka ja opaskartta. Paikalta on helppo tehdä muutaman kilometrin lenkki hyväpohjaisilla pikkuteillä ja sukeltaa pikku kierros syvemmälle metsään.

Lokakuun alussa ruskan värit ovat maisemassa vahvat, sillä keltaista ja punaista väriä löytyy monista lehdistä. Myös komeat puolukat koristavat mättäitä.

Pysyvämmistä nähtävyyksistä kiinnostavin on karu pirunpelto eli muinainen rantakivikko. Kivikon ympärillä on myös hienoa kallioista mäntymetsää sekä pala pitkostettua polkua.

Pikkulenkki on hyvä päättää eväisiin Morajärven laavulla, jossa on hyvä pohtia retken antia. Reitistön varrella on myös muita taukopaikoiksi sopivia laavuja ja kotia. Polttopuut on parasta varata mukaan, jos tavoitteena on istua nuotion ääressä.

Mikäli haluaa katsoa Kyrönjokilaakson maisemia laajemmin, niin matka kannattaa suunnata Ilmajoen puolella sijaitsevan varsinaisen Santavuoren laelle. Nuijapolulta pääsee Santavuorelle polkuja pitkin, mutta niiden viitoitus ei ole enää ajan tasalla.

Santavuoren laelta avautuu hieno näkymä Koskenkorvan ja jokilaakson suuntaan. Laajimmat näkymät löytyvät näkötornista, joka tosin on nähnyt parhaat päivänsä jokunen aika sitten.

Jokitörmiä ja vesistörakentamista

Luontoliikkujan syyslenkki juhlisti syyskuun viimeistä viikonloppua Kurikassa. Kauhajoen ja Jalasjoen kohtaaminen muodostaa Kyrönjoelle tärkeän kiintopisteen. Pisteen lähialueella on monimuotoista maisemaa, jossa jyrkkätörmäiset jokikanjonit elättävät reheviä lehtoja. Samoja maisemia ovat muokanneet pohjalaisen vesistörakentamisen pitkät perinteet.

Vesistörakentamisen näkyvä maamerkki on kantatie 67:n tuntumasta löytyvä Pitkämön tekojärvi. Altaan rannalta löytyy uimaranta ja patopenkereen toisesta päästä voimala. Uimarannan parkkipaikka sopii hyvin syyslenkin lähtöpaikaksi.

Pitkämön kuntorataa laskeutuu alas Jalasjoen varteen, jossa maisemaa koristavat voimalaitoksen alakanava ja Moljakan koski. Leveää kuntorataa on vaivaton kävellä, mutta paremman tuntuman maisemaan saa, kun laskeutuu kesäteatterin taakse vieviä portaita alas.


Rehevässä, jyrkkärinteisessä kanjonissa kulkeva Pitkämönluoma tuo paikoin mieleen viidakon. Rehevä maa ravitsee tiheässä kasvavaa puustoa. Maapuiden runkoja koristavat sammalet. Sateettomana syksynä maisema on kuiva, mutta korkeiden tulvavesien jäljet näkyvät joen rannoilla.

Pitkämönluoman kanjoni on yksi kolmesta osasta, jotka yhdessä muodostavat Pitkämönluoman Natura 2000 -alueen. Toinen osa löytyy joen itäpuolen rinteeltä, mikä näkyy kartassa luonnonsuojelualueena. Kolmas osa on hieman kauempana Jyllinkosken maisemissa.

Jokivarresta on hyvä palata hetkeksi vesistörakentamisen pariin. Pitkämön tekojärven täyttökanava saa alkunsa Kauhajoen suunnalta tulevan Kyrönjoen virtauksen katkaisevalta padolta. Massiivisella Harjakosken padolla on pudotusta toistakymmentä metriä. Kuivana aikana padon läpi virtaa tuskin lainkaan vettä, sillä suurin osa ohjataan tekojärven suuntaan.

Päivän tärkein pysähdyspaikka löytyy isolta padolta reilu kilometri alavirtaan. Jyllinkoski on paikallisen sähköntuotannon kotipaikka. Nykyisin entisen voimalan rakennuksissa toimii Informaatiotekniikan museoyhdistyksen ylläpitämä Sähkölaitosmuseo. Alueelle on rakennettu myös jokivarren hienoimmat reitit nuotiopaikkoineen.

Museon vieressä joen ylittää kevyt puusilta. Sillan alla joki näyttää lähes kuivalta, sillä komean sammaleisten kivien lomassa virtaa niukasti vettä. Kevään tulva-aikaan tunnelma on täysin toisenlainen, kun uoma on täynnä pärskyvää vettä. Törmien jyrkkyys käy nopeasti selville, kun askeleet kääntyvät Kiskonniemeen vievälle luontopolulle.

Luontopolun ensimmäinen pysähdyspaikka on Jyllinkosken vanha pato. Paikalla on vanhan ajan patinaa ja tunnelmaa. Hieman ylempänä sijaitsevaan uuteen patoon verrattuna mittakaavakin näyttää kovin vaatimattomalta.

Syksyn kosteus tekee luontopolun pitkoksista liukkaita. Kiskonniemen kapea niemi saavutetaan kuitenkin vähin vaurioin. Vastarannalla jokitörmää on muokannut komea maanvyöry.

Kiskonniemestä palataan Jyllinkoskelle tuttua polkua pitkin. Museon siistityn pihapiirin laidalta löytyy hyvä eväspaikka nuotion äärestä, kun polttopuut ovat omasta takaa. Eväät voi syödä hyvällä omallatunnolla mäkisen lenkin jälkeen.