Kristiinankaupungin ja Karijoen rajamailla sijaitseva Susiluola oli vuosituhannen vaihteen aikoihin laajasti mediassa. Susiluolan löydösten tulkittiin osoittavan, että paikalla oli ollut ihmiselämää yli 120000 vuotta sitten eli ennen viimeisintä jääkautta.
Löydökset eivät kuitenkaan saaneet tiedeyhteisön laajaa hyväksyntää, joten Susiluolasta on puhuttu viime vuosina varsin niukasti. Susiluolasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Kohun hiipumisen jälkeen sivujen päivitysinto on hiipunut.
Susiluolan maisemiin voi Susivuoren laidalta, Karijoen Paarmanninvuorelta tai Kristiinankaupungin Pyhävuorelta. Monipuolisimmat reitit ja palvelut löytyvät Pyhävuorelta. Susivuoren ympäristöön on rakennettu aikoinaan myös retkeilyreitistö, mutta sen ylläpito unohtunut. Helpointa alueella on liikkua etsimällä kartasta omat reitit ja kulkemalla niiden mukaan.
Luontoliikkujan syyslenkki otti tavoitteeksi Susivuoren kiertämisen polkuja pitkin. Karijoentien varresta oli hyvä lähteä kävelemään tieuraa pitkin ja jatkaa vanhaa reittipohjaa. Karttaankin merkitty polku on varsin hento, joten kivikoissa saa kulkea tarkasti.
Susivuoren rinne laskee reippaasti polun alapuolella kohti Karijokea. Lokakuussa syksyn värit näkyvät hienosti esimerkiksi rinteen varvikossa. Polku ylittää muinaisen rantakivikon eli nykyisen kivipellot. Susivuoren kivipelto on kuitenkin kovasti vaatimaton verrattuna Pyhävuoren poikkeuksellisen laajaan ja näyttävään kivipeltoon.
Susivuoren tärkein nähtävyys on tietysti itse luola. Muuten varsin loivapiirteinen Susivuori nousee korkeaksi jyrkänteeksi luolan päällä. Itse luola on leveä vaakarako jyrkänteen alareunassa. Tutkijoiden esiin kaivama luola on vakuuttavan kokoinen suomalaiseksi luolaksi.
Tunnelmaa hieman latistaa luolan turvaksi asennettu tukeva verkkoaita. Luolan edustalla voi syödä eväitä ja tunnelmoida pöydän ääressä. Paikalla tehdyn tutkimuksen alustaviin tulkintoihin voi tutustua hieman tarkemmin paikalla olevasta opastaulusta. Taukopaikka on paikallaan, sillä lähimmältä tieltä kertyy kävelyä Susiluolalle noin 400 metriä hieman kivistä polkua ylämäkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti