Pyhävuoren patikointireittien hoito on hieman uinunut viime vuosina. Mikäli löytää oikean polun voi päästä tutustumaan kivipeltoihin, korkeisiin jyrkänteisiin ja kapeisiin kalliokuruihin.
Huhtikuun puolivälissä hento polku johdattaa kohti Etelävuorta. Loivan nousun jälkeen edessä kohoavat tummat kalliot. Jyrkän rinteen alle painuu notko, joka paljastuu kapeaksi kuruksi. Kallioiden väliin jäävä kuru näkyy vasta läheltä, sillä kauempaa sitä ei voi nähdä.
Kurun perällä on vielä jäätä, jonka alla kallioilla valuva vesi solisee vienosti. Kallioiden sisälle katoaa kapeita halkeamia ja koloja. Varjoisat ja kosteat kivien pinnan ovat sammaleiden ja jäkälien valloittamat.
Hieman valoisemmilla paikoilla kalliojyrkänteen koloihin on ujuttautunut vaatimaton saniainen. Muista saniaisista poiketen kallioimarre on komean vihreä pitkän talvenkin jälkeen.
Kalliot nousevat lisää kurun yläpuolella. Karuilla kallioilla männyt kasvavat hitaasti, jolloin niiden muodot saavat kuvauksellisia muotoja. Tuulen kyljelleen painama mänty on jatkanut kasvua oksistaan muodostaen männylle monta latvaa.
Pienen kävelyn jälkeen hento polku laskeutuu suuren jyrkänteen alle. Saunaseinää värittävät ilta-auringon lämpimät sävyt. Matalalta paistava aurinko piirtää kallion pintaan valon tiellä seisovien oksien kuvat.
Kallioseinä kaartuu yli, jolloin sen alle muodostuu holvi. Sopivalla mielikuvituksella varustettuna kallion kulmista voi löytää ihmishahmojen muotoja. Onkohan paikalla ollut syvällisempää merkitystä vanhojen aikojen kulkijoille?
Jyrkänteen vieressä seisoo vanha mänty, jonka kilpikaarnaista runkoa koristavat palokärjenkolot. Mänty on paikan vanhimpia asukkaita. Palokärkien ja metsojen elämä kiertää vinhaa vauhtia mäntyyn verrattuna.
Saunaseinän päältä avautuu näkymä länteen, Lapväärtin ja Kristiinankaupungin suuntaan. Kaukana niiden takana siintää ilta-aurinkoa heijastava Pohjanlahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti