perjantai 1. toukokuuta 2015

Lauhanvuoren kevättunnelmia

Vappu kääntää kevään voiton puolelle. Tänä vuonna kevät alkoi aikaisin, mutta kevät on edennyt rauhallisesti. Vappu tarjoaa hyvä hetken sukeltaa keväiseen luontoon ennen kasvillisuuden heräämistä.

Lauhanvuoren kansallispuisto sijaitsee korkealla ja karuilla kankailla. Lauhan rinteille kevät saapuu ympäröiviä alueita verkkaisemmin. Myöhäisinä keväinä Lauhanvuorelta voi löytää lunta vielä vappuna. Nyt viimeiset muistot talven lumista löytyvät Lauhanvuoren näkötornin parkkipaikan lumikasojen pohjilta.

Kun tuore kasvu ei vielä kukoista, on hyvä hetki silmäillä talven jälkiä puissa. Kelojen harmaus on edustavimmillaan talven ja alkukevään ahavan jälkeen. Vasta vähän aikaa sitten kuolleita mäntyjä on monin paikoin riisuttu kaarnattomiksi - tikat ovat hakeneet evääkseen kaarnan alla eläviä hyönteisiä. Useampi tikka on myös äänessä.

Spitaalijärven rannat ovat siistit ja tulevia retkiä on odottamassa iso kasa polttopuuta. Nuotiolla tilaa riittää hyvin myös isommalle retkiporukalle.

Soilla vedet ovat laskeneet sopivasti, joten pitkoksilla selviää kuivin jaloin - ja kengin. Soiden allikoissa vettä on mukavasti. Sula vesi tarjoaa lupauksen lähestyvästä kesästä. Vesi elävöittää myös keväistä suomaisemaa, jonka sävyjä hallitsevat ruskean moninaiset sävyt.




Soiden laidoilla kevään etenemisestä kertovat tupasvillojen mättäät. Erityisen hyvinvoivilta villat vaikuttavat muutama vuosi sitten ennallistetuilla soilla. Myöhemmin kesällä nevoille ja rämeille on odotettavissa runsaasti komeita valkoisia koristeita.

Spitaalijärven ja Kivijadan välille sijoittuva Peräkorven lähde porisee verkkaisesti. Monesti porisevia patoja on ollut lähdealtaassa enemmänkin. Pohjanveden virta riittää pöllyttämään hiekkaa parin padan pohjalla.

Lohiluoma virtaa mukavasti pikkukoskissa kohisten. Luoman varressa on käynyt myös majava kokeilemassa kansallispuiston puiden maittavuutta. Isompaa työmaata luomalla ei ole kuitenkaan avattu. 




Kivijata on aina yhtä vaikuttava näky noustessaan esiin metsän keskeltä. Kivijadan laiturilla istuessa ajatus karkaa helposti kauas. Mitattavaa riittää pienistä jäkälistä isojen kallioiden syvimpään olemukseen. Kivijata itsessään kätkee monia arvoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti