torstai 9. lokakuuta 2014

Valassaarten syksyä

Valassaaret edustaa Merenkurkun ulointa saaristoa Suomen ainoalla luontoon perustuvalla maailmaperintöalueella. Lokakuussa syksy on vahvasti läsnä päivien lipuessa verkkaisesti kohti talvea. Muutamaan päivään ulkosaaristossa sopii monenlaista keliä.

Valassaaret sijaitsee noin puolen tunnin venematkan päässä lähimmästä satamasta, joka on Raippaluodon Björköbyssä. Väylä Svedjehamnin satamasta Valassaarille pujottelee sataman edustalla hienojen pyykkilautamoreenien lomassa.

Valassaarten pääsaarella on monimuotoista luontoa. Saaren maisemiin voi tutustua noin kolmen kilometrin mittaisella luontopolulla.

Luontopolun varrella on kivisiä kanerva- ja katajanummia, reheviä lehtoja, sammaleisia suonotkoja ja suojaisia merenlahtia. Valassaarille on ehtinyt muodostua jo kunnon metsiä, vaikka saariston kovat olosuhteet ovat jättäneet jälkensä puihin.


Valassaariin liittyy paljon kulttuurihistoriaa. Majakka on saarten keskeinen nähtävyys. Alueen vedet ovat karikkoisia ja vaikeakulkuisia, joten majakka on tullut aikoinaan tositarpeeseen.

Sopivasta suunnasta puhaltava tuuli nostaa Valassaarten ulkorannoilla hienoja aaltoja. Vielä tuulen tyyntymisen jälkeen rantaan nousevat pitkään kelpo mainingit. Meren rauhoittuminen vaatii aikansa.

Karuilla rannoilla viihtyvät myös aidot ja alkuperäiset tyrnit. Tyrnejä on perinteisesti kerätty puristamalla marjoista mehu suoraan pulloon ilman marjojen poimimista.








 
Valassaarten lintuasema on erikoistunut syksyisin vaeltavien helmipöllöjen rengastamiseen. Helmipöllöjä pyydetään rengastettavaksi soittamalla helmipöllön soidinpuputusta. Ääntä katsomaan tulevat pöllöt päätyvät niitä varten viritettyihin lintuverkkoihin, jos osuvat oikeaan kohtaan. 



Verkoista poimitut helmipöllöt viedään lintuasemalle, jossa niille laitetaan yksilöllinen metallirengas. Pöllöjen ikä määritetään siipi- ja pyrstösulkien vähäisten sävyerojen perusteella. Lisäksi mitataan pöllöjen paino ja siipien pituus. Osa pöllöistä on valmiiksi rengastettu, joten niitä ei tarvitse rengastaa uudestaan; pelkkä renkaan tietojen lukeminen riittää. 

Pöllöjen pyynti onnistuu riittävän tyyninä ja kuivina öinä. Syksyn 2014 parhaana yönä lintuasemalla on saatu kiinni 35 ja toiseksi parhaana yönä 22 helmipöllöä. Tuulella tai sateella pöllöjen pyynti ei onnistu.

Lokakuun toisella viikolla kolmesta yöstä vain yksi antoi mahdollisuuden pöllöjen rengastamiseen. Silloin tuloksena oli neljä rengastusta ja kontrolli Ruotsissa rengastetusta helmipöllöstä.

Ruotsalainen pöllö ei välttämättä ole lentänyt kovin pitkää matkaa, sillä Merenkurkussa Suomen ja Ruotsin uloimpien saarien välinen etäisyys on runsaat 20 kilometriä. Ruotsin puolella lähin lintuasema on Holmön koillispuolella sijaitseva Stora Fjäderägg, jonne matkaa on reilu 40 kilometriä. Helmipöllö voi päätyä Valassaarille kuitenkin myös satojen kilometrien päästä.



3 kommenttia:

  1. Helmipöllöt on kyllä kaikkein suloisimman näköisiä pöllöjä. Onko Valassaarilla myös lepakkoja, kun aseman kotisivuilla sanottiin biologisen aseman olevan myös lepakkotutkimuksen tukipaikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepakoitakin saarelta löytyy ja niitä myös rengastetaan. Ylen sivuilla on juttua aiheesta: http://yle.fi/uutiset/lepakkojen_muuttoliiketta_tutkitaan_valassaarilla/7437126

      Poista
    2. Kiitokset linkistä, poimin sen talteen. Mielenkiintoinen juttu ja Ylen sivuilta löytyi pari muutakin uutta lepakkouutista.

      Poista