Lämmin ja kuiva syksy on suosinut luonnossa liikkumista. Lokakuun lopulla syksyn lehdet kahisevat mukavasti jalkojen alla. Tasaisella kankaalla kulkeva polku asettuu jyrkän rinteen laidalle. Alhaalta kuuluu vaimea kohina.
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston luoteisella kulmalla tunnelma on odottava. Kapeilla harjuselänteillä ja jyrkissä rinteissä kävellessä huomio keskittyy liikkumiseen ja tasapainon säilyttämiseen. Kuivat lehdet ja sammalet antavat uskoa pystyssä pysymiseen.
Katikankanjonin pohjalla on sopiva hetki pysähtyä kuuntelemaan.
Sateiden vähäisyys on jättänyt jälkensä maisemaan. Katikanluomassa vesi virtaa verkkaisesti. Kauhaneva ruokkii luomaa kuivempaankin aikaan, mutta syyssateiden niukkuus hillitsee virtaa.
Luoma kulkee pitkiä matkoja äänettömästi, mutta kivien lomassa vesi lorisee, solisee, kohisee. Äänen sävyyn vaikuttaa kivien määrä ja asento sekä luoman lasketteleman rinteen jyrkkyys. Veden ääni elää koko ajan virran tahdissa. Pakkasyön jälkeen kanjonin pohjalla on viileää. Kivien kylkeen roiskunut vesi on paikoin jäätynyt ohueksi jääkerrokseksi ja jääpuikoiksi.
Vesi hallitsee äänimaisemaa kanjonin pohjalla. Jyrkät rinteet suodattavat tehokkaasti kauempaa kuuluvia ääniä. Suurin osa lähimetsän asukkaista viettää keskipäivällä hiljaiseloa. Ainoastaan käpytikka ilmoittaa olevansa paikalla pajatöiden lomassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti