maanantai 3. helmikuuta 2014

Lumitalven alkua Lauhanvuorella


Lauhanvuoren maisemat ovat mukavan talviset helmikuun alussa, vaikka lumitalvi on tullut tänä vuonna verkkaisesti. Lunta ei ole vielä liikoja, mutta talvinen tunnelma on kohdallaan.

Tammikuussa ehdittiin nauttia komean kirpeästä pakkasjaksosta. Helmikuun alun lumisateen jälkeen rinteiltä löytyy kevyttä pakkaslunta kymmenestä viiteentoista senttiin. Pitkään aikaan ensimmäinen suojasää toi mukanaan Lauhanvuoren rinteille myös tiheän sumupilven.


Lumisimmat maisemat löytyvät Lauhanvuoren laelta. Puiden latvoja kuorruttaa sataneen lumen lisäksi sumuista kiinni jäätynyt kosteus.

Lumiriemujen harrastusmahdollisuudet ovat vielä rajalliset lumen niukkuuden vuoksi. Lauhanvuoren ladut on ajettu koneella, mutta etenkin lakialueen rehevillä metsäpohjilla varvut koristavat latuja. Paikoin myös kivet nousevat pintaan ladun kohdalla. Tasaisilla polkupohjilla latu on melko hyvässä kunnossa. Parhaita suksia kannattaa vielä säästää paremmille keleille, mutta hiihdon tunnelmasta pääsee nauttimaan, mikäli polte ladulle on kova.



















Lumen niukkuus antaa mahdollisuuden liikkua luonnossa moneen malliin. Poluilla on edelleen helppo patikoida jalkaisin, sillä lumen määrä ei juurikaan hidasta menoa. Lähinnä lumi lisää kävelyn tehokkuutta. Toisaalta lunta on riittävästi, jotta voi lähteä kokeilemaan lumikengillä kulkemista.


1 kommentti:

  1. Ihanan tunnelmallisia lumikuvia! Toivottavasti lunta tulee vielä lisää...

    VastaaPoista