sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syksyn tunnelmia Pohjoislahdella


Syksy tuo maisemaa väriä. Syyskuun puolivälin lähestyessä lämpöä riittää vielä mukavasti. Leppoisa keli huokuttelee liikkeelle Kristiinankaupungin kainaloon.

Pohjoislahden-Tiilitehtaanmäen alueelta löytyy metsää ja niittyä, jokea ja aarnimetsää. Kesätyöläiset ovat vielä hommissa. Tiilitehtaanmäellä lampaat laiduntavat vanhalla hakamaalla. Pohjoislahden perällä kesäkauden viime hetkistä nauttivat nuoret naudat.

Teuvan- eli Tiukanjoen varressa ruuhi kuivattelee kylkeään leppoisassa auringonpaisteessa. Joskus aiemmin paikalla lienee ollut isompiakin kulkuneuvoja, sillä jokirannan kalliossa on kiinni iso lenkki.

Tiilitehtaanmäen hakamaalla lampaat ovat tehneet siistiä työtä. Kesän urakan jälkeen laidunmaisema miellyttää silmää.














Valitettavasti kaikki retkeilijät eivät ole yhtä siistejä - roskaton retkeily taitaa olla osalle kulkijoista vielä tuntematon käsite. Polunvarren roskat pilaavat retkitunnelman nopeasti.

Retkelle mukaan otettujen eväiden purkit, paketit ja paperit palaavat vaivattomasti samaa tietä takaisin - eli samassa repussa kuin tulivat retkelle. Kuten tavataan sanoa: Äitisi ei siivoa täällä jälkiäsi.

Joen länsipuolella maisemaa hallitsee synkkä kuusikko. Kaatuneet, hitaasti lahoavat puut tarjoavat hyvän elinympäristön esimerkiksi monille sienille ja kääville. Matka etenee hitaasti, kun polunvarresta löytyviä sieniä ja kääpiä pitää käydä katsomassa lähietäisyydeltä tarkemmin.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti